EP8: Mitte, bitte!

28.5.

Huh, edellisestä tekstistä on jo aikaa, ja sittemmin elämässä, Hong Kongissa ja kaikessa on tapahtunut yllättäviä muutoksia. Lähdin Hong Kongista toukokuun 11. päivä, vietin oikein mukavat pari viikkoa Suomessa, ja tänään aamulla saavuin Mitten kaupunginosaan Itä-Berliiniin, jossa tänä kesänä asun ja teen töitä. Ajatushan oli alun perin ihan toinen, ja olin jo vakaasti aikonut kokea tänä vuonna Suomen kesän. Vaan niin kävi, että työ vei mennessään, mikä kyllä sopii minulle hyvin, etenkin kun Berliini on kuulemma kesällä parhaimmillaan. Tämän lokaationvaihdoksen johdosta blogini nimi muuttuu ja siinä kerrotaan ainakin seuraavan kolmen kuukauden aikana asioita elämästä, Berliinistä ja kaikesta muusta sellaisesta. Sen jälkeen? Ei aavistustakaan!

Kieltämättä on kummallinen tunne, kun on näin lyhyessä ajassa siirtynyt maapallon yhdeltä puolelta toiselle, toistaiseksi tuntemattomalle laidalle. En ole vielä oikein hahmottanut, miten pitäisi tai voisi orientoitua tähän olemiseen, kun katukaupoissa ei myydä kuivattuja mustekaloja vaan currywurstia ja taksikuski on muhkeaviiksinen ja mutisee vihaisesti muiden hitaudelle saksaksi eikä kantoninkiinaksi. Muuta mielikuvaa minulla ei Berliinistä vielä olekaan – en ole käynyt täällä ennen enkä perushistorian lisäksi tiedä kaupungista oikeastaan mitään. Iso tämä on, ja kulttuurihistoriallisesti monimuotoinen, mutta kaikki muu minulla onkin vielä selvittämättä. Bring it on!

29.5.

Ensimmäisen Berliinissä nukutun yön jälkeen heräsin dramaattisesti paikallista aikaa kello puoli kahdeksan siihen, että puhelin soi. Tuijotin Suomesta tulevaa puhelua pari sekuntia, puoliunessa järkeilin, ettei kukaan täysijärkinen tuttu yritä tavoittaa minua kello 8:30, päättelin soittajan puhelinmyyjäksi ja painoin ensin punaista luuria ja sitten pään takaisin tyynyyn. Kun parin minuutin kuluttua samasta numerosta soitettiin uudestaan, päätin joustaa tästä arviostani ja maksaa kuusi senttiä per minuutti siitä hyvästä, että saan tietää, mikä on asia. Sieltä soitettiin, että nyt olisi tulossa hinausauto viemään Fiestani viimeiselle matkalleen romuttamolle, ja että sopiiko tulla kymmenen minuutin kuluttua hakemaan. Totesin että hyvin sopii, avain on hansikaslokerossa ja ovet auki. En kyllä maininnut, että olen itse noin 1800 kilometrin päässä, mutta ehkä ne sen puolimädän autonraadon löysivät itsekin, kun ei soitettu perään.

Muita havaintoja kahdeksan aikaan aamulla oli, että suoraan sängyn yläpuolella oleva kattoikkuna kieli harmaasta ja sateisesta säästä, ja jostain päin rakennusta kuului kovaääninen bassojumputus. Ja minä kun kuvittelin, että tämä on toimistorakennus... Vaikka en kyllä ymmärrä bassojumputusta aamukahdeksalta yhtään minkäänlaisessa rakennuksessa.

Parin tunnin päästä, herättyäni uudestaan, ylläkuvaillut havainnot eivät enää pitäneetkään paikkaansa. Harmaa pilvipeite oli muuttunut niin kirkkaaksi auringonpaisteeksi, että siinä nukkuessa saisi kokovartalorusketuksen, jos ei olisi peitto päällä. Basso ei enää jumputtanut, vaan sen sijaan äänimaisemaa dominoi toimiston puolelta kantautuva kollegoiden naurunremakka. Ehkä on hyvä enne, jos töissä nauretaan – eipähän ole meininki liian vakavaa.

Muutoin päivän ohjelmaan kuului erittäin hyvä lounas vietnamilaisessa ravintolassa ja Ikea-huonekalujen kokoamista.

30.5.

Viikonloppu, ja ensimmäinen päivä yksin Berliinissä. Onneksi minulle oli jo neuvottu, missä on lähin ruokakauppa ja mistä voin ostaa puhelimeeni prepaid-simin. Jälkimmäinen näistä osoittautuikin useamman tunnin mittaiseksi seikkailuksi. Kohokohtiin sisältyi muun muassa se, että puhelinkaupassa, jossa mainostettiin prepaid-simkortteja, ei niitä kuitenkaan myyty, vaan sieltä ohjattiin toiseen kauppaan, jossa saman firman myyjä ohjasi minut edelleen eri firman myyjälle, koska kyseiset kortit eivät hänelle tietenkään kuulu. Ai niin, ja ohjeet simin aktivoimiseen olivat pelkästään saksaksi, jonka kuitenkin onnistuin onnekseni dekryptaamaan Googlen avulla. Ja ennen kuin sim ja sen datapaketti toimivat, piti se aktivoida netissä. Mitenkähän ne ajattelevat käyttäjän tässä onnistuvan, kun heillä ei vielä ole sitä nettiyhteyttä? Kahvilan internet-yhteyden varassa se oli sitten tehtävä.

Erikseen tahtoisin vielä kuvailla, millainen ruljanssi oli käydä vessassa siinä kaupassa, josta sim-korttini ostin. Olin menossa siellä käymään jo ennen ostosta, mutta päättelin vessan ovessa lukevan, että asiakkaille ilmainen ja muille 50 senttiä, ja päätin kysyä sitten kassalla maksaessani, miten homma toimii. Suomessa olen kohdannut kolmenlaisia ratkaisuja ongelmaan, miten pitää ei-asiakkaat pois vessoja kuluttamasta: yhdessä annetaan asiakkaalle avain vessan oveen, toisessa avataan ovi asiakkaalle etänä ja kolmannessa annetaan asiakkaalle poletti, jolla ovi aukeaa. Tässä kaupassa ei mikään näistä järkevistä tavoista ollut sitten kelvannut, vaan homma toimii seuraavalla tavalla. Vessaan mentäessä jonotetaan ensin automaatille, johon laitetaan 50 sentin kolikko, sitten painetaan nappia joka tulostaa kuitin (bonuspiste sille, joka muistaa, millä planeetalla piti muistaa pyytää kuitti joka kerran kun käy vessassa). Tämän jälkeen mennään läpi pyöröportista, käydään vessassa ja palataan saman pyöröportin läpi. Kuitin kanssa on sitten jonotettava infotiskille, mikä vei minulta noin kymmenen minuuttia, ja jossa täti kysyy tiukkailmeisesti nähtäväksi kuittia – saksaksi. En puhu saksaa, mutta päättelin, että minun on todistettava olevani asiakas. Tämän jälkeen täti skannaa (!) kuitin ja ryhtyy kaivelemaan minulle puolta euroa. Kun minulla ei ollut antaa vaihtorahaa eurosta, sain takaisin seuraavat kolikot: 20 snt, 10 snt, 10 snt, 2 snt, 2 snt, 2 snt, 2 snt, 2 snt. Olinkin jo unohtanut, että joissakin maissa jaksataan vehdata yhden ja kahden sentin kolikoiden kanssa... Jihuu. Tuli muutaman kerran tämän prosessin aikana mieleen joko antaa koko vessareissun olla, tai antaa niiden viidenkymmenen sentin olla, mutta päätin sitten katsoa tämän näytelmän loppuun. Ehkä opin jotain saksalaisuudesta. Berliinistä löytyy kyllä varmasti paljon hehkeämpääkin koettavaa ja raportoitavaa kuin elektroniikkakaupan vessa, ja arvaankin, että tälle illalle suunnittelemani käynti jazz-klubilla täyttää tämän odotuksen. Tältä erää jätän tarinan kuitenkin tähän.

Olin ajatellut tähän loppuun vielä reflektoida jotakin fiksua, mutta taidanpa jättää senkin ensi kertaan. Totean silti, että Hong Kongissa oli mukavaa, mutta nyt alkaa Berliinin kesä!

Bonuksena vielä oma naama toimiston ovelta näkyvän maiseman edessä: