torstai 28. elokuuta 2014

EP3: Varo vaaraa, se on ansa!

Hei kaikki! Olen elossa!



Mietin pitkään, mistä kirjoittaisin ensimmäiseksi paikan päälle päästyäni, ja niin se vaan on, että varoitukset ja vaaratilanteet ovat päällimmäisenä mielessä. Kerron siis niistä.


Yksi ensimmäisistä asioista, jonka huomasin tänne saapuessani, on se, että joka puolella on jos jonkinlaista varoituskylttiä. Yleisimpiä ovat "Varo liukasta lattiaa" -kyltit, joita on aivan joka paikassa, yleisistä vessoista pankkien auloihin. Toisin kuin olen itse tottunut, nämä kyltit eivät tarkoita, että lattia todella olisi liukas tai edes märkä, vaan niitä tunnutaan lätkivän varmuuden vuoksi kaikkiin viime aikoina siivottuihin paikkoihin. Ja koska täällä siivotaan koko ajan ja kaikki pinnat kiiltävät, on näitä varoituksia siis kaikkialla. Vielä en ole liukastunut.



Liukastumisvaroitusten lisäksi täällä kansalaisia ohjeistetaan kaikenmoisilla kylteillä muutenkin joka käänteessä. Ostoskeskuksessa kehotetaan olemaan istumatta, bussissa kehotetaan olemaan seisomatta, vessassa kehotetaan vetämään pytty asioinnin lopuksi. Hämmentävää oli, että lentokentän jonotusalueella näkyi kyltti "no waiting", jota oli siitä jonosta käsin melko vaikeaa noudattaa. Kenties sillä tarkoitettiin, että oman vuoron jälkeen pitää siirtyä eteenpäin eikä saa jäädä odottamaan kaveria, mutta ihan varma en ole. Joissakin kieltokylteissä on mukana tieto, paljonko tulee sakkoa jos joku kehveli tavataan itse teossa. Roskaamisesta saa sakkoa muistaakseni 1500 dollaria eli noin 150 euroa, ja metroraiteilla hortoilusta rokotetaan 5000 dollaria. Luulisi kylläkin, että metron alle jääminen olisi suurempi pelote...



Suosikkini kaikista kielto-, kehotus- ja pelottelukylteistä löytyy kuitenkin väliaikaisen asuntolani yhteiskeittiön jääkaapin ovesta. Kyltissä varoitetaan, että toisen ruuan ottaminen jääkaapista on varsin rikollista puuhaa, jolla tekijä riskeeraa sekä oman tulevaisuutensa että henkilökohtaisen kunniansa. Alla kuvallinen todistusaineisto. Tämä viesti jaksaa aina ilahduttaa, sillä on mukavaa tietää jonkun jossain pitävän huolta, että sapuskoihini ei kajota.





Yksi keskiviikon orientaatiopäivän puhujista oli yliopiston turvallisuuspäällikkö tai joku vastaava heppu, joka tahtoi varoittaa meitä vaihtareita erinäisistä vaaroista, jotka meitä vaanivat. Tässä muutamia otteita hänen palavasta puheestaan:



"When you go to the gym, you think 'Nobody would take my sweaty t-shirt, my smelly shoes, right?' Gone! Just like that!"

"People will come to you and say: 'You have won the lottery!' I assure you, you are not that lucky!"

"There are things called pedestrian crossings! Use them!"

"Ecstasy! These pills come in many colours and shapes. They say it makes you relax but WITH SEVERE SIDE EFFECTS!"

"If you are offered a pill or a joint, say no to them! It's a trap!"



Näistä ohjeista valaistuneena ajattelin olevani oleellisimmilta vaaroilta turvassa...



Olen saanut kokea palohälytyksen kahdesti, joista molemmat tapahtuivat väliaikaismajoituksessa. Ja kun puhun palohälytyksestä, en tarkoita mitään vienoa piipitystä vaan lähes kipurajalla huitelevaa räminää. Ensimmäinen hälytys käynnistyi keskiviikkoaamuna noin kello yhdeksän, kun olin juuri laittamassa aamupalaa suuhun (jäi sitten väliin) ja toinen alkoi huutaa viime yönä noin kello kaksi, juuri kun olin nukahtamaisillani (en sitten nukahtanutkaan). Ajattelin, että koko kerros olisi kohta täynnä väkeä ihmettelemässä, mutta ilmeisesti melkein kaikki muut olivat bilettämässä Hong Kongin keskustassa, eivätkä siis häiriintyneetkään. Tälläkö tavalla opiskelijoita rohkaistaan priorisoimaan nukkuminen eikä alkoholi?



Paikallisen pelastuslaitoksen kunniaksi on sanottava, että paikalle on tultu hälytyksen jälkeen kummallakin kerralla nopeasti, noin vartissa, vaikka tämäkin asuntola on tämän kaupunginkokoisen kampuksen peränurkassa. Ohessa kuva paikallisista piipaa-autoista viime yönä, napattu kuudennen kerroksen ikkunastani. Autot olivat kylläkin kohteliaita eivätkä tällä kertaa sanoneet piipaa, kenties tietoisina siitä, että jossain joku saattaa vielä yrittää nukkua.






Yhteen ihan oikeaan vaaratilanteeseen olen kyllä joutunut. Pari päivää sitten odottelin pimeän tulon jälkeen bussia toisella puolella kampusta, ja istahdin sitten odotellessani maahan kadun reunakiveykselle ihmettelemään illan tuoksuja ja ääniä. Takaani pusikosta kuului rapinaa, ja ajattelin, että sammakko siellä varmaan loikkii. Yhtäkkiä ääni kuului aivan vierestäni ja huomasin jalkaani vasten vihreän oksan, joka ehkä ei ollut siinä äsken... Nousin seisomaan ja jäin tuijottamaan silmiin kirkkaanvirheää käärmettä, joka ei siis ollutkaan oksa.



Ensimmäinen ajatukseni oli: "Holy s***, snake!"

Toinen ajatukseni oli: "Puriko se minua ja olen niin shokissa että en vielä tajua sitä?"

Kolmas ajatukseni oli: "Ei se tainnut purra."

Neljäs ajatukseni oli: "Tästä pitää saada valokuva!"



Valitettavasti neljännen ajatukseni kohdalla käärme jo totesi, että en olekaan kiinnostava enkä ruokaa, ja luikerteli takaisin puskaan ennen kuin ehdin ottaa kuvan. Googlasin myöhemmin, minkälaatuinen otus se on, ja kyseessä on siis tässä artikkelissa mainittu "bamboo snake" (toiseksi ylin kuva):






Eli eipä tässä mitään, onneksi tuollaisen puremat ovat siis vain harvoin kuolettavia... Huomautan, että käärmeistä ei ole missään vaiheessa varoitettu, ei missään etukäteismateriaaleissa, ei orientaatiossa, ei edes varoituskyltissä. Kai se sitten on hyvinvointini kannalta oleellisempaa, että kukaan ei varasta haisevia kenkiäni salilta.



Jos minulle todella olisi tapahtunut jotain, olisi yliopisto ottanut yhteyttä ilmoittamaani tai ilmoittamiini henkilöihin. Nettisivulla, jonne yhteyshenkilöiden tiedot annetaan, pyydetään ilmoittamaan yhteyshenkilöni suhde minuun, ja pudotusvalikosta löytyy kyllä melkein kaikki kuviteltavissa olevat vaihtoehdot. Muun muassa nämä henkilöt voisi ilmoittaa hätäkontaktiksi: ex-avopuoliso, työntekijä, naapuri, lapsi, lapsenlapsi, lapsipuoli, ottolapsi, tunnustettu lapsi, muu lapsi. Eniten ihmettelen kuitenkin vaihtoehtoa "self" eli "itse". Voisinko siis ilmoittaa itseni omaksi yhteyshenkilökseni? Voin vaan kuvitella, millainen yhteydenotto sekin olisi: "Hyvä neiti Juvonen, valittaen ilmoitamme että olette ikävä kyllä joutuneet auto-onnettomuuteen ja makaatte tällä hetkellä sairaalassa. Tilanne on vakaa, mutta vielä emme tiedä, onko onnettomuus aiheuttanut pysyvää haittaa. Toivomme pikaista paranemista ja ilmoitamme heti, kun saamme tietää lisää. Ystävällisin terveisin, Office of Academic Links, Chinese University of Hong Kong"



Reiluuden nimissä on sanottava, että täällä kyllä kokonaisuudessaan tuntuu turvalliselta. Hong Kongissa ei tehdä mitenkään erityisen paljon rikoksia, ja keskustassakin voi ihan huoletta tallustella. Kieltokyltit ehkä toimivat, sillä maassa ei näy roskia, metroraiteilla ei hortoilla ja kaikki kohtaamani vessanpytytkin on vedetty. Ehkä täällä hengissä selviää... Kunhan muistaa olla istumatta yöllä pusikoissa.

3 kommenttia:

  1. Olipas taas kiva bloggaus, kiva näitä on lukea. Koita nyt nauttia uusista ärsykkeistä vaaroista huolimatta.

    VastaaPoista
  2. Hahahaa! Yllättävästi saa tietoa kulttuurista niiden asioiden perusteella, jotka nähdään varoittamisen ja opastamisen arvoisiksi.

    VastaaPoista